MIKSI VALITA
PUTKIREFORMI?
Olemme kokenein ammattilainen
Aloitimme viemärisaneerausten modernien menetelmien edelläkävijänä jo vuonna 2004. Alusta asti toimintaperiaatteemme kulmakivet ovat olleet laadussa, luotettavuudessa, uusissa innovaatioissa ja asiakaspalvelussa. Olemme tehneet jo yli 6000 asunnon putki- ja viemäriremontit kymmenille tuhansille työmme tuloksiin tyytyväisille suomalaisille. Meille on aina ollut ensisijaisen tärkeää, että valvomme tarkasti palvelumme korkean laadun toteutumista, koska työmme on parantaa ihmisten asuntojen tasoa.
Olemme luotettavin lenkki
Modernit menetelmät ovat perinteiseen tapaan verrattuna nopeita ja asukasystävällisiä. Ne ovat meille itsestäänselvyyksiä, joista alallamme on kuitenkin ikävä kyllä lipsuttu, kun mukaan on tullut pelureita. Me taas PutkiReformissa olemme tekijöitä ja annamme tekojemme puhua puolestaan. Olemme tunnettuja ja tunnustettuja siitä, että pysymme sovituissa aikatauluissa ja budjeteissa, koska vain asiantunteva suunnittelu luo tarpeeksi hyvän perustan projektien onnistumiselle. Me tarjoamme varmuutta, turvallisuutta ja onnistumista - alusta loppuun.
Olemme ihmisläheisin osaaja
Ammattilaisemme ovat erikoiskoulutettua alansa eliittiä, joka ymmärtää tekevänsä työtä ihmisten kodeissa. Ihmisläheinen ajattelu sekä ehdottoman ystävällinen ja huomioon ottava käytös on meillä selkäytimessä. Lisäksi koulutusjärjestelmämme tehokkuus mahdollistaa uusien menetelmien nopean ja laadukkaan jalkauttamisen käytännön työhön. Koulutuksemme korkea laatu näkyy suoraan työn laadussa sekä asiakkaan saamassa ystävällisessä palvelussa ja alan parhaassa tuotteessa.
Olemme palkituin alallamme
Vuonna 2008 voitimme Vuoden putkiremontti 2008 -kilpailun sarjassa Uudet menetelmät. Erityistä kiitosta meille annettiin kustannustehokkuudesta, takuuajoista ja remontin lyhyestä kestosta. Asukkaat joutuivat olemaan ilman viemärijärjestelmää vain viisi päivää. Ilman vettä heidän ei tarvinnut olla päivääkään. PutkiReformin ammattilaiset saivat kehuja myös asiallisesta ja ystävällisestä toiminnastaan.
Olemme paras vastine remonttirahoille
Sanomme suoraan, että PutkiReformi ei ole sinänsä halvin vaihtoehto. Mutta kaiken toimintamme kattava laatujärjestelmä (suunnittelu, palvelu, materiaalit, menetelmät, toteutus ja tekninen kehitystyö) sekä merkittävän suuri asiakastyytyväisyys antavat meille perusteet sanoa, että tarjoamme parhaan vastineen remonttirahoille. Puhumattakaan siitä, että annamme laatutyöllemme 10 vuoden vuotamattomuustakuun sekä Putkituksella tehdyille putkille yli 50 vuoden eliniän. Näissä mittasuhteissa taidammekin ollakin erittäin edullisia, vai mitä.
Olemme uudistuva markkinajohtaja
Alamme markkinajohtajana panostamme aktiivisesti toiminnan, menetelmien ja tuotteiden jatkuvaan ja korkealaatuiseen omaan kehitystyöhön. Laatujärjestelmämme jatkuva kehittäminen on lähtökohtana kaikelle toiminnalle ja palvelumme korkealle tasolle. Edustamme alati uudistuvaa ajattelua ja teknologiaa sekä helpompaa asukasystävällistä elämää, kun putkiremontti osuu kohdalle. Pyrimme jatkuvasti vain parempaan, koska paraskaan ei ole meille kyllin hyvää.
Olemme edelläkävijä
Ennen kaikkea olemme teknisen kehityksen kärjessä. Vastaamme jatkuvalla kehitystyöllä toiveisiin, joita olemme saaneet asiakkailta. Tietoisuus uusista menetelmävaihtoehdoista kasvaa jatkuvasti, ja vastauksena tuohon tarpeeseen me kehitämme parhaat mahdolliset ratkaisut kuhunkin tilanteeseen ja tarpeeseen, joita taloyhtiöillä on. Yksinkertaisesti: tarjoamme alamme parasta laatua sekä hinta-laatusuhdetta.
